Koskenmaan Kartano Kulttuurikeskus
Hallinto
Koskenmaan kartano kulttuurikeskus
Koskenmaan kartano on hyvä esimerkki siitä, miten otolliset ympäristölliset olosuhteet ja tarmokkaat ihmiset ovat luoneet tilalle sekä tuottoisaa maanviljelystä, että menestyvää liiketoimintaa ensin myllyn ja myöhemmin sahan avulla.
Nykyinen Koskenmaan kartano oli yksi 18 tilasta, jotka perustettiin Isojaon jälkeen vuonna 1787 kruunun maalle Janakkalan pitäjään kuuluvaan Ridasjärven kylään. Kirkollisesti kylä kuului Hausjärven vuonna 1611 perustettuun kappeliseurakuntaan. Koskenmaan kartano kuului Ridasjärven eteläosaan syntyneeseen Myllykylään, jonne Keravanjoen varressa sijaitsevana rakennettiin lukuisia myllyjä. Ne olivat tavallisesti talollisten yhteisomistuksessa. Myllykylä liitettiin Hausjärven pitäjään vuonna 1855, Hyvinkään maalaiskuntaan 1917 sekä viimein 1969 maalaiskuntaan kuuluneesta Myllykylästä tuli osa Hyvinkään kaupunkia. Perustettaessa Koskenmaa oli 1/3 manttaalin verotilana kohtalaisen isokokoinen. Koskenmaan maat sijaitsivat suurelta osin Keravanjoen länsipuolella. Myöhemmin se kuului Myllykylään. Koskenmaan pellot raivasivat sen ensimmäinen omistaja Antti Matinpoika. Otollinen sijainti joen varressa kosken partaalla mahdollisti myllyn rakentamisen. Tila siirtyi pian enemmän pääomaa omistavan Marieforsin eli Kellokosken kartanon ruukinpatruunan Lars Olof Nystenin haltuun. Hän perusti jo 1803 koskeen tullimyllyn, joka oli yksinomaan Koskenmaan omistuksessa eikä kyläläisten yhteiskäytössä kuten yleensä oli tapana. Myllyn toiminnalla oli puhtaat liiketaloudelliset perusteet, sillä kuka hyvänsä saattoi tulla sinne jauhattamaan viljansa. Talollisten yhdessä omistamissa myllyissä jauhettiin vain omistajien viljaa eikä ulkopuoliset voineet jauhattaa siellä. Toisten lähteiden mukaan kahdella kiviparilla varustettu tullimylly olisi perustettu vasta 1834 ruukinpatruuna Björkenheimin aloitteesta. Yhä tänään myllyn perustamisen jäljet näkyvät joen 200-vuotisessa myllypadossa. Koskenmaan kartano ja tila säilyivät Marieforsin ruukin omistaneen Björkenheimin suvun omistuksessa. Tilan maita viljelivät vuokraajat ja tullimyllyä hoiti Marieforsin ruukki. Ridasjärven eteläosat Myllykylä ja Uusikylä kuuluivat lähes kokonaan Marieforsin maihin. Myllykylästä alkoi 1800-luvun alkupuolelta lähtien kehittyä Ridasjärven teollisuuskylä. Tehtailija Lars Magnus Björkenheim perusti läheiseen Kaukaan kylään aivan Myllykylän viereen Keravanjoen rannalle mm. lankarullatehtaan ja Marieforsissa hänellä oli tankorautaa tuottava rautaruukki. On mahdollista, että 1800-luvulla Koskenmaalla on toiminut ”naulatehdas” myllyn ohella. Ruukki ”ulkoisti” tankoraudan jalostamisen sepille ja he takoivat siitä maataloustyökaluja ja nauloja eli joku ruukin tankorautaa jalostavista sepistä on voinut työskennellä Koskenmaalla. Tämän kaltainen toiminta lakkasi vuonna 1880, jolloin tila lunastettiin itsenäiseksi myllyineen päivineen. Aluksi tila vaihtoi usein omistajaa. Ajat alkoivat kuitenkin muuttua 1800-luvun lopulla. Mylly ei enää ollut kannattavaa liiketoimintaa, kun taas puutavaran kysyntä oli kasvussa. Saha tarvitsi myllyn tavoin koskivoimaa. Ensimmäinen saha Koskenmaalla aloitti toimintansa 1910 luvun paikkeilla.
Tilan hankkivat omistukseensa Kustaa ja Maria Jaakkola vuonna 1913 ja he alkoivat aktiivisesti kehittää tilan toimintaa. Koskenmaan pinta-ala oli tuossa vaiheessa noin 200 hehtaaria, josta suurin osa oli metsää. Tilalla oli yhä mylly ja raamisaha, jonka tarvitsema lisävoimaa saatiin vesiturbiinista ja höyrykoneesta. Tilan tuottoa kehitettiin tehokkaasti nykyaikaistamalla maanviljelyä ja kehittämällä sahan ja myllyn tekniikkaa. Omistajat kiinnittivät huomiota myös arkkitehtuuriin. Heidän aikanaan tunnetun maatilarakennusten suunnittelijan hyvinkääläisen Heikki Siikosen piirustusten mukaan rakennettiin päärakennuksesta alkaen kaikki uudelleen 1920-luvulla. Kosken partaalla olevan sahan työntekijöille rakennettiin myös asuntola. Sekin Heikki Siikosen piirustusten mukaan. Tila lohkottiin 1950-luvulla, jolloin Koskenmaan saha erotettiin itse Koskenmaan tilasta. Saha jatkoi toimintaansa vielä 1960-luvulla, minkä jälkeen toiminta siirtyi Mäntsälään.
Taiteilija Hilkka Kinnusen äiti osti "Koskenmaan saha" -nimisen tilan 1972 kesäpaikakseen. Tilaan liitettin vuonna 1973 Koski-Sipilän tilasta 5650m2 ja Jokipalstantilasta 3600m2. Kaikki nämä tilat yhdistettin ja muodostettiin Koskenmaan kartano vuonna 2003.
Kartanon on saattanut nykyiseen loistoonsa väsymättömällä suunnittelutyöllä suomalaisen musiikkiteatterin uranuurtaja, elävä legenda, operettiteatterin johtaja, teatterineuvos Hilkka Kinnunen.
Hilkka Kinnunen syntyi 19.3.1925 Viipurissa. Hän aloitti tanssiopinnot jo 5-vuotiaana, Viipurin kaupunginteatterin tunnetun balettimestarin Kaarlo Erosen johdolla. Viulunsoiton hän aloitti Boris Sirpon johtamassa Viipurin musiikkiopistossa 6-vuotiaana. Hän soitti viulun ihmelapsen Heimo Haiton kanssa opiston lapsiorkesterissa. Tanssi soolo-osan Georg Gén koreografiassa musiikiopiston lapsibaletissa 6-vuotiaana. Karjalan luovutuksen jälkeen vuonna 1940, hän jatkoi pianonsoiton ja baletin opiskelua Helsingissä koulun ohella. Aloitti lauluopinnot 15-vuotiaana tunnetun koloratuurisopraano Pia Ravennan johdolla. Opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 1942–43. Näytteli paljon radion lastennäytelmissä ja Kansallisteatterin Prinsessa Ruususessa. Opiskeli Suomen Teatterikoulun ensimmäisellä sodan jälkeen järjestetyllä kurssilla vuosina 1943–45, ja valmistui näyttelijäksi vuonna 1945. Hän sai kiinnityksen Helsingin Työväenteatteriin vuonna 1945 ja samana vuonna tapahtui suuri läpimurto pääroolissa (Sylva Varescu) operetissa Mustalaisruhtinatar. Siirtyi Kansanteatteriin vuonna 1947. Menestys jatkui suurissa laulurooleissa niin näyttämöllä kuin radiossa. Samaan aikaan sai tarjouksen siirtyä Suomen Kansallisoopperaan. Jatkoi opintoja Lea Piltin johdolla ja sai kutsun Saksaan Müncheniin Gärtnerplatz-teatteriin ja Wienin valtionopperaan koelauluun. Kansanteatteri kieltäytyi laskemasta tähteään kesken sopimuskauden. Hän opiskeli Wienissä Universität für Musik und Darstellende Kunst vuosina 1955-1956 musikkiteatteriohjaajaksi. Oli samanaikaisesti kuuluisan laulupedagogi Elisabeth Radón oppilaana, joka toivoi hänen jäävän Wieniin poikkeuksellisen kauniiden korkeiden ylä-äänien johdosta. Hän palasi kuitenkin Suomeen ja teki ensimmäisen suuren operettiohjauksen "Viktoria ja hänen husaarinsa" vuonna 1956 Helsingin Kansanteatteri-työväenteatteriin, mistä tuli valtaisa menestys.
Hilkka Kinnunen perusti vuonna 1959 Helsinkiin musiikkiteatterin, Operettiteatterin, joka esitti laajalla skaalalla musiikkiteatteria, klassillista operettia, musikaaleja ja suomalalaisia laulunäytelmiä. Teatterilla oli kaksi näyttämöä. Talvinäytäntökausi Kulttuuritalon Aalto-salissa ja kesänäytäntökausi Soutustadionilla vuosina 1959–1996. Teatteri teki vierailunäytäntöjä ympäri Suomea ja vieraili pitkillä kiertueilla Ruotsissa yhteistyössä Riksteaternin kanssa. Operettiteatteri teki myös vierailuita Yhdysvaltoihin ja Kanadaan; Toronto, Astabula, Fittsburgh, New York, Detroit, Florida, Los Angeles, San Fransisco, Astoria, Seattle, Vancouver, Sudbury ja Hancock. Hilkka Kinnunen oli suosittu solisti Suomessa ja radiossa 50- ja 60-luvuilla. Hän konsertoi Suomessa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Etelä-Amerikassa ja Australiassa. Hän perusti vuonna 1971 Helsingin Oopperayhdistyksen, jonka ensiesitys oli Mozartin "Ryöstö Seraljista", jonka hän myös ohjasi.
Vuonna 2009 perustettiin "Koskenmaan kartano kulttuurikeskus", jota ylläpitää Hilkka Kinnusen säätiö. Toimintaan kuuluu konserttien, taidenäyttelyiden, työpajojen ja taide-esitysten tuottaminen. Talvitoimintaan kuuluu konserttien, esitelmien ynnä muiden vastaavien tilaisuuksien järjestäminen säätiön näyttely– ja edustustiloissa osoitteessa Pohjoisranta 10, 00170 Helsinki.
Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton hallitus myönsi yksimielisesti 12.2.2010 Hilkka Kinnuselle Suomen teatterialan korkeimman kunniamerkin, kultaisen kunniamerkin, ansioistaan suomalaisen musiikkiteatterin hyväksi.
Weinsteinin säätiö vuonna 1947 ja Suomen valtion 1-vuotinen apuraha vuonna 1955–56 Wienissä opiskelua varten.
Viipurin väestösuojelun toimipiste Talvisota 1939–1940 sairaanhoitoapulaisena ja lähettinä 14-vuotiaana. Vuonna 1944 Äänislinnan teatterissa ja radiossa. Samaan aikaan opiskeli Teatterikoulussa. Konsertti Aunuksen kaupungissa sekä sotasairaalakiertue.
Born in the then Finnish town of Vyborg in 1925, teatterineuvos Hilkka Kinnunen first started dance classes at the age of five under the tutelage of Kaarlo Eronen, the renowned ballet master of Vyborg City Theatre. She picked up the violin at age six at the Vyborg school of music headed by Boris Sirpo, playing in the school’s youth orchestra with violin prodigy Heimo Haitto and dancing the solo in a school children’s ballet recital to a choreography by George Gé. When Finnish Karelia was relinquished to the Soviets in 1940, Hilkka Kinnunen relocated to Helsinki, where she continued to take piano and ballet. At age 15, she started vocal classes under famous coloratura soprano Pia Ravenna. A popular child radio actress and appearing in a production of Sleeping Beauty staged by the Finnish National Theatre, she studied at Sibelius Academy in 1942–1943 and went on to attend the first post-war course at the Finnish Theatre School, taking her acting degree in 1945.
Hilkka Kinnunen was attached to Helsinki Workers’ Theatre in 1945, the same year that saw her big breakthrough playing the lead as Sylva Varescu in the operetta The Gypsy Princess. Despite also being courted by the Finnish National Opera, she signed on with Helsinki Folk Theatre in 1947, playing major singing parts on stage while also continuing her radio work. She continued her voice lessons under Lea Piltti and was invited to audition at the German Gartnerplatz Theatre in Munich as well as the Vienna State Opera, but the Folk Theatre refused to release its most illustrious star from her contract. In the years 1955–1956 Hilkka Kinnunen studied at the University of Music and Performing Arts Vienna and graduated with a degree in musical theatre direction. During her time in Vienna, she was also a pupil of famous singing teacher Elisabeth Radó, who very much admired her exceptionally beautiful top notes and had hopes that she might stay on in Vienna. Nonetheless, Hilkka Kinnunen returned to her native Finland to direct her first major operetta, Victoria, and Her Hussar, for Helsinki Folk Theatre – Workers’ Theatre in 1956. The show was an enormous success.
In 1959, she established in Helsinki the Operetta Theatre, a musical theatre, which put on a wide range of productions in musical theatre, classical operettas, and Finnish and international musicals. The theatre was based in two venues in the years 1959–1996, at Aalto Hall in Kulttuuritalo for the winter seasons and at Töölö Rowing Stadium in the summers. The group gave guest performances all over Finland and did extended tours of Sweden as well, in cooperation with Riksteatern. The Operetta Theatre also travelled extensively in the United States and Canada, putting on performances in major cities (Toronto, Pittsburgh, New York, Detroit, Los Angeles, San Francisco, Seattle, and Vancouver) as well as smaller towns (Astoria, Ashtabula, Sudbury, and Hancock), plus at several locations in Florida.
Hilkka Kinnunen was a popular live and radio singer in Finland throughout the 1950s and 1960s, giving concerts not only in Finland but also in Austria, the United States, South America, and Australia. Founding the Finnish Operatic Society in 1971, Hilkka Kinnunen was also the director of its premiere production, Mozart’s The Abduction from the Seraglio. In 2009, she set up the Koskenmaa Manor Cultural Centre. Maintained by Hilkka Kinnunen’s namesake foundation, in the summers the Centre hosts concerts, art exhibitions, workshops and other performances while its winter roster involves concerts, lectures and the like held at the foundation’s exhibition and entertainment facilities at Pohjoisranta 10 in the heart of Helsinki.
The Board of Directors of the Central Association of Finnish Theatre Organisations awarded to Hilkka Kinnunen on 12 February 2010, by unanimous decision, the highest decoration in the field of Finnish theatre, the Gold Medal of Honour, in recognition of her contributions to musical theatre in Finland.
Weinstein Foundation, 1947; one-year State grant for studies in Vienna in 1955–1956.
Vyborg civil defence office, Winter War, 1939–1940, nurse’s aide and messenger at the age of fourteen; Äänislinna Theatre and radio work, 1944, while studying at the Theatre School; concert at Aunus castle and tour of field hospitals.